About SPESSU
Yksi kysymys yli kaikkien
Mikä minusta tulee isona?
The Why aka "the origin story" 🌱
Itse tiiän eri erikoisaloista ja lääkärin uravaihtoehdoista vain sen verran mitä oon itse kokenut, kuullut kollegoilta tai lukenut netistä. Manuillessakin saa vain hyvin suppean käsityksen ja vain niistä aloista missä läheisimmät kaverit tai itse on ollut. Monia asioita ei myöskään välttämättä ole minnekään kirjoitettu.
Tulevaisuudessa haluaisin olla tekemässä sellaisia asioita, joilla on merkitystä niin minulle kuin muillekin. Uskon, että jonkin sortin urasuunnittelu juuri sopivissa määrin on tärkeää tämän tulevaisuuden saavuttamisessa.
The Future aka "the just cause" 👨🚀
Haluaisin elää sellaisessa maailmassa, jossa jokaisella olisi helppo ja saumaton pääsy eri urapolkuja ja erikoisaloja koskevaan tietoon, jotta jokainen voisi omalta osaltaan suunnitella ja pyrkiä kohti sellaista tulevaisuutta, jonka itse kokee merkitseväksi.
The team behind the dream
Tutustu meihin

Michał Podleśny
Founder
Kutsu vaan Mifuksi. Opiskelen lääketiedettä 5. vuosikurssilla Oulun Yliopistossa. Sen lisäksi tykkään liikkua, lukea kirjoja, jahdata uusia kokemuksia ja kehittää elämääni tarkoituksenmukaisempaan suuntaan. Pääsääntöisesti pyrin pitämään asiat yksinkertaisina ja minimalistisina.

Linda Viitala
Markkinointi
Lorem ipsum.
Lorem ipsum.
Lorem ipsum.

TBA
Editori
Lorem ipsum.
Lorem ipsum.
Lorem ipsum.

Nsar Sori
Yhteysvastaava
Moikka! Olen Nsar ja opiskelen lääketiedettä 3. vuosikurssilla Oulun yliopistossa. Opiskelujen ohessa tykkään innostua säännöllisen epäsäännöllisesti uusista asioista. Jääräpäinen kunnianhimoisuus pitää kuitenkin huolen, että innostus pysyy ainakin joidenkin asioiden kohdalla.